Raatin liikuntakeskuksen harjannostajaiset

Raatin liikuntakeskuksen harjannostajaiset 3.3.2010.

Raatin liikuntakeskuksen laajennus ja saneeraus on edennyt harjannostajaisvaiheeseen.

Lainaus Kalevasta 2.3.2010:

Oulun Raatin urheilukeskuksen rakennustyömaan remontti etenee aikataulun mukaisesti ja keskiviikkona päästään viettämään harjannostajaisia.

“Työt ovat edenneet sisustustöihin ja taloteknisiin järjestelyihin”, ISS Proko Infra Oy:n aluejohtaja Petri Harju kertoo. Parhaillaan Raatissa tehdään uimahallin allastilojen ja pesutilojen laatoituksia ja seinä- ja kattopinnoitteita, jotka ovat jo osaksi valmiita. Laatoituspinta-alaa riittää, sillä laatoitettavaa on noin 4 000 neliömetriä. Uima-allasosaston miesten saunassa laatat ovat jo seinissä. Miesten saunaan laitetaan parhaillaan ilmastointiasetuksia. Myös suihkutilat on jo laatoitettu. Raatin uimahallirakennuksen vanha aikuisten ja lasten allas säilyvät entisillä paikoillaan. Niiden peruskorjauksen lisäksi allasosaston laajennuksena toteutetaan uusi kuntoallas, opetusallas ja kylmäallas. Kunto- ja opetusaltaan laatoitustyöt ovat jo kovassa vauhdissa. “Voidaan sanoa, että uudessa uimahallirakennuksessa altaiden vesipinta-ala suunnilleen tuplaantuu. Myös pukutiloja tulee asiakkaiden käyttöön enemmän”, Harju kertoo.

Comments are closed.